Annika Niskanen
Naapurusto-teokset
Nämä teokset sijoittuvat vuosille 2014-2016 ja maantieteellisesti Helsingin Kalasatamaan ja sen läheiseen Sörnäisten kaupunginosaan. Kalasataman rakennusurakka oli vuonna 2014 vasta aluillaan, joten se oli pitkälti joutomaa, johon oli ladattu suuria toiveita. Sörnäinen oli 2010-luvulla uuden ja vanhan kaupungin kohtauspintaa, jossa toisiaan katseli lattebaari ja kantakuppila, vankiselli ja ullakkohuoneisto.
Katiska
Väliaikaisen puiston rakentaminen joutomaalle asukasyhteisön kanssa tilan valtauksesta suunnittelu- ja rakennusprosessiin sekä puistossa järjestettyihin tapahtumiin. 2015. Yhdessä Mikko Niemistön ja Anastasia Artemevan kanssa. Tuotanto: Esitystaiteen Keskus, Kalasataman Taidetalkoot.

KA:LAB
Tyhjään liikehuoneistoon perustettu yhteisöolohuone ja tilateos. Teos tutki elettyä, koettua ja kuviteltua kotikaupunginosaa ja rakentui vuorovaikutuksessa kävijöidensä kanssa. 2016. Yhdessä Mikko Niemistön, Johannes Vartolan ja Mikko Haapojan kanssa. Tuotanto: Helsinki Creates Works -hanke ja Esitystaiteen Keskus, Kalasataman taidetalkoot.

Meidän Linja
Kaupunkitaideteos kevyen liikenteen väylillä 2015-2016. Teoksessa rakennettiin viisi utopiapysäkkiä, jotka toimivat levähdys- ja tulevaisuudenkuvittelupaikkoina. Pysäkeillä kerätyn materiaalin pohjalta toteutettiin julkisen tilan ääniteos. Yhdessä Viliina Koiviston ja Johannes Vartolan kanssa. Tuotanto: Esitystaiteen Keskus, Kalastaman Taidetalkoot.

Näkymättömät Naapurit - Invisible Neighbours
Taiteilija Anastasia Artemevan kanssa vuonna 2015 toteuttamani teos, joka tapahtui Helsingin vankilan ja vankilan naapuruston välisessä postikorttien vaihdossa. Osallistujat tekivät postikorttien teksti- ja kuvapuolet viikottaisissa tapaamisissa. Teoksesta kertovat näyttelyt pidettiin Kallio Kunsthallessa ja Helsingin vankilassa. Lue laajempi kuvaus Anastasian sivuilta.
.jpg)
· · · – – – · · ·
Kokemuksellinen kävelyteos rakentuvan kaupunginosan joutomailla. 2015. Mikko Niemistön kanssa. Tuotanto: Esitystaiteen keskus, Kalasataman taidetalkoot.
